Aivan liian kauan aikaa on siitä kun kirjoitin tänne, aivan liian kauan. Elämässä on tapahtunut yhtä sun toista, suruja ja iloja. Isäni yllättävä poismeno, sukulaisen ja ystävän heilauttivat maailmaa hetkeksi paikoiltaan. Uusiakin ihmisiä on tullut ihanan kummitytön myötä.

Koirarintamallakin on tapahtunut.

Maailman suloisin Marttani, marttuli jouduttiin lopettamaan sen juuri täytettyä 13 vuotta. Täysin yllättäen. Aamull kaikki oli hyvin, kotiin tullessani olikin sitten jo kiire. Kyllä niin täältä kotoa jotain puuttuu kun Marttaa ei ole.

Hilmakin on jo 11, 5 vuotias. Vanhuus näkyy jo mummossa harmaat karvat lisääntyvät ja vauhti hidastuu. Elämäni koira, Hilma.

Lotta täyttää jouluaattona 9 vuotta. Se jaksaa leikkiä Seelan kanssa ja on hienossa kunnossa.

Seela on oma ”tollo” itsensä. Pieni suuri sylikoira jonka lempipaikka on sylini.

Vaikka koirani vanhenevat on täällä edelleen toisinaan revittyjä laukkuja, astiapyyhkeitä, mysteerinä kenen jäljiltä. Ei ainakaan Hilman, sanoisin minä.

Ja ne kengät! Joka aamu eri puolilla asuntoa kun töihin pitäisi lähteä.