Ensimmäinen viikko on kohta eletty ja muutamat never again-hetket alkaa toivottavasti olla takanapäin. Jotenkin muistelen näitä aina olleen ensimmäisellä viikolla, ja viides pentueeni kuitenkin tässä kasvaa. Kyllähän tässä valvoo samalla tavalla kuin aikoinaan vauvan kanssa. Väsymys on välillä aikamoista. Ja pienoinen huoli selviävätkö pennut ensimmäisistä vuorokausista.

Martta on huolehtiva emo. Samoin kuin Seela se ensimmäiset päivät hieman maanisesti huolehti pennuista, mutta nyt aikaa selkeästi rauhoittumaan. Se tukeutuu paljon ihmisen apuun, mikä on erilaista aikaisempaan verrattuna. Jos esim.joku pentu harhautuu liian kauas siitä se itkee niin kauan, että nostan pennun sen viereen. Rennoimillaan se on silloin kun olen sen kanssa pentulaatikossa.

Lähes viikon pentuajan jälkeen tiedän jo mikä tässä on parasta. Noin 30 vuotta  sitten minulla oli Linda, musta labradori,maailman uskollisin tyyppi. Ystävälläni Veera, Lindan paras  kaveri. Iltaisin koirapuistossa haaveilimme kasvatuksesta ja monet kilometrit yhdessä taivallettiin. Hän perustikin kennelin, minulla tuli elämänvaihe jossa meni vuosia ilman koiraa.  Hilman saapuessa meille 2011 haaveeni nosti taas päätään kun taas ystäväni eli vaihetta ilman koiraa , kunnes hänelle saapui Ronja.

Ja nyt, kahden päivän ikäerolla meillä on pentueet kasvamassa. Ihan huikeaa! Mahtavaa on kokea tämä ystävän kanssa yhdessä!! Ronjalla kasvaa 9 suloista pientä koiranalkua ja Martalla nämä viisi. Ja pentulaatikossa asuessa (😁) on puhelinlinjat auki näitä suloisuuksia ihmetellessä. Terveisiä vaan sinne Ronjan päähän. Ehkä sinäkin valvot näin klo 4.25 ja katsot, että pennuilla on kaikki hyvin. Ja kun pennut herätti, eikä uni enää tule onkin hyvä aika päivitellä kotisivuja.