Meidän  niin rakastamamme Martta täyttää 10v. ❤❤❤

Ihanaa kun Helsinkiin on tullut kunnon talvi. Olemme nauttineet siitä täysin rinnoin, eritoten Hilma. Se rakastaa lumessa kierimistä! Olemme varmaan aikamoinen näky ulkona kun välillä Hilma vaan kierisi lumessa, jolloin minun on pakko hieman hoputtaa  sitä ja se kyntää pitkin piennarta.

Lotta on melko usein päässyt/joutunut jäljestyshommiin. Viimeksi perjantaina se jäljesti 1,5km peuraa joka oli törmänyt auton kanssa. Sen kanssa jo melkein luovutettiin kunnes peura parka makasi nääntyneenä suoraan edessä. Vielä se yritti lähteä karkuun, mutta takajalki poikki menneenä se ei enää päässyt pakoon. Kyllä nämä koirat ovat monessa asiassa korvaamattomia.

Seela kasvattaa massaansa ja turkkiansa, jotka se menetti pennuillensa. On muuten ihana kuulla välillä pennuista ja kaikilla tuntuu sujuvan hyvin. Melkoisia vilperttejähän nuo tuntuu olevan, selvästi siis labradoreja.

Henkilökohtaisesti ehkä eniten odotan lähestyviä Martan 10v.juhlia jolloin meillä taidetaan viettää ensimmäisen kerran koiran syntymäpäiviä kakkuineen 🙂

Raskas työpäivä takana. Voi kunpa voisi tulla kotiin ja heittäytyä sohvalle. Oven avatessa vastassa on hirmuinen kiljunta ja hirmuinen lemu. Äkkiä ruoka pennuille eteen ja isot koirat ulos. Lenkin jälkeen pentuaitauksen siivoaminen ja ristivetotuuletus.

Ei tämä kasvatus aina helppoa ja ihanaa pennuntuoksuista elämää ole. Pennut sotkevat melkoisesti ja ovat äänekkäitä. Kuitenkin ne kaikki ovat rohkeita ja uteliaita, juuri sellaisia kuin labradorinnoutajan kuuluu ollakin.

Päivääkään en silti vaihtaisi pois, vaikka välillä väsyttää. Söpöjähän nuo kahdeksan kiljukaulaa ovat kun aidalla pää vain näkyen ovat innoissaan kun joku tulee kotiin.

On nämä rakkaita ja ihania riiviöitä.

”Onks sul pentuu mulle? ”Paljon ne maksaa?” ”Oonks mä eka jonossa?”

Näitä kysymyksiä esitetään aika ajoin pentueiden kohdalla.

Omien ihmisten etsintä olisikin helppoa jos mentäisiin tällä kaavalla. Näin ei kuitenkaan mennä ja myönnän: olen varmaan liiankin kriittinen kotien etsinnässä ja myönnän: kiinnyn näihin pentuihin (niinkuin jokaiseen pentueideni pentuihin)ehkä liikaakin.

Kun tulee luovutuksen aika en itke sitä, että pennut lähtevät. Niiden onkin aika lähteä, laajentaa reviiriään ja alkaa opettelemaan maailman ihmeitä. Murehdin sitä, pidetäänkö niistä varmasti hyvää huolta; rakastetaan perheenjäsenenä ja pääsevätkö ne koirien parhaaseen paikkaan (tai minun) metsään haistelemaan tuulien kertomuksia. Näinä kasvattajan vuosinani olen ehkä hieman oppinut, että yritän parhaani kotien etsinnässä ja antaa uusille, omille ihmisille tukeni pennun lähtöviivoilla (ja lopun elämän).

Ja miten tulenkaan iloiseksi kun kuulen kasvateistani jotain tai saan kuvan. Olen ylpeä jokaisesta kasvatistani! Ruskeasta tähtipojastani, pikku pojasta joka loistaa vepessä, punapantaisesta suuren egon tytöstä joka on maailman hellin perheeseen syntyneelle vauvalle, rauhallisesta suklaamurusesta joka toimii terapiakoirana lapsille, mokkapalastani joka todellakin saa haistella tuulien kertomuksia, ensimmäisen pentueeni pentulaatikon valloittajalle joka kolmiviikkoisena kiipesi sinnikkään uurastuksen jälkeen ensimmäisenä aitauksesta pois. Ja jokaisen, ihan jokaisen kasvattieni omille ihmisille olen kiitollinen koirien onnellisista luppapäivistä.

Kolmen viikon päästä joukkoomme liittyy uusia omia ihmisiä. Sen aikaa vielä nuuskuttelen ja rakastan näitä kahdeksaa ylpeyden aihetta.

Pienet silmät ovat avautuneet ja maailma avartuu. Pennut pysyvät jo jalkojensa päällä ja tapailevat ensimmäisiä kontakteja . Ensimmäinen matokuuri on saatu ja voi kuinka se puistattikaan. Ensi viikolla on aika muuttaa pentulaatikosta pentuaitaukseen.

Hilma on myös täällä onnessaan. Sehän on kärttynyt pää pentulaatikossa pentujen luo ja nyt, nyt se on luvan saanut mennä niiden luo. Hetihän se asettui niiden viereen kun laatikkoa siivottiin. Seela-mammaa taisi ruoka kiinnostaa enemmän 😀.

Pennut ovat nyt yhden viikon ikäisiä. Ensimmäiset päivät olivat hieman hämmentäviä, sillä Seela oli hieman erilainen emä kuin alati lempeät Hilma ja Lotta. Kun synnytys oli ohi ja laatikko siivotti torkahdin hetkeksi. Koiranuntahan se oli ja kun havahduin istui Seela laatikossa pentu suussaan. Olin kauhuissani! Olin varma, että pennussa oli joku vika ja Seela hävittää sen. 1.päivän aamuna stoppasin kolme kertaa Seelan matkan pentu suussaan ja 2.päivän aamuna löysin Seelan pennun kanssa asuntomme toiselta puolelta. Olenhan minä näistä kanniskelijoista kuullut, mutta huh, huh. Onko tämä joku alkukantainen vaisto, että pennut täytyy piilottaa alkuperäisestä pesästä petojen varalta, mene ja tiedä? Nyt meno on jo rauhoittunut. Kovin suojeleva emo Seela on kaikenkaikkiaan.

Hilma arvatenkin haluaisi kovasti hoitaa mukana, mutta joutuu nyt hieman odottelemaan.

Pienet vaaleat nenut alkavat jo tummua, ja voi kuinka odotankaan noiden pienien silmien avautumista.

Seelan pennyt syntyivät 19.10.2018. Seelan kohdalla sain kokea miten kaikki sujuu ”lähes itsestään” astutus, tiineysaika sekä synnytys. Seela hoiti hienosti homman, ja synnytys oli helppo.

Pentuja syntyi 8. Niistä 4 mustaa poikaa, 1 musta tyttö, 2 keltaista poikaa ja 1 keltainen tyttö.

Seela hoitaa pentujaan intensiivisesti.

Pennut madotetaan asianmukaisesti, tarkastetaan eläinlääkärissä ja rekisteröidään kennelliittoon. Pentu saa mukaansa hoito-ohjeet, penturepun ja kasvattajan elinikäisen tuen.

Pennut eivät tule sairastumaan  HNPK, EIC eikä PRA:aan.

Tytöt ovat alustavasti löytäneet kodit, uroksia vapaana.

Ennen kuin pentutohinat Seelan kanssa alkavat lähdin Lotan kanssa kahdestaan viettämään viikonloppua Mäntyharjulle ystäväni mökille. Monen koiran laumassa koiran yksilöllinen aika jää arjen askareissa usein vähälle, joten tälläiset ovat tärkeitä hetkiä.

Ja kuinka huimaa on tämän koiran ainutlaatuisuus! Sehän lukee ajatukseni ja tietää jo yhdestä sanasta mitä haluan siltä. Ja se tottelee yhdestä kerrasta. Ja sen katse on oikeasti kaunis ja lempeä!

Tiineysvuorokausi 42 menossa. Seelan masu kasvaa nyt hurjaa vauhtia ja ruokahalu sen myötä. Seela syö nyt 3 kertaa päivässä ja silti se on pohjaton! Se jopa varasti voileivän pöydältä, mitä se ei ikinä ole tehnyt!!! Jos se olisi ihminen se varmaankin herättäisi tulevan isäpoloisen aamuyöllä hakemaan nakkikioskilta hampurilaista.